En mä kauaakaan voi pysyy paikoillaan on vuodenajatkin tehty vaihtumaan En mä ole väsynyt en ihmisiin, en elämään mut usein parempi on vain mennä yksinään On metsät isänmaa ja järvet äidinkieli siellä vaeltaa revontulimieli yksinäisen talon yksinäinen ovenpieli sieltä matkaan lähti revontulimieli Katson taivaalle on mun menemisissä jotain samaa kuin pilven liikkeissä Ehkä mäkin usein oon aurinkoni edessä kätken kyyneleeni pisaroiksi meressä On metsät isänmaa ja järvet äidinkieli siellä vaeltaa revontulimieli yksinäisen talon yksinäinen ovenpieli sieltä matkaan lähti revontulimieli Vaikka varjo minussa lyhentää jo askeltaan vaikka kuiskailee se olet aivan pian multaa maan se saa mut horjumaan muttei koskaan luopumaan ei varjo ylettyä voi valonkantajaan On metsät isänmaa ja järvet äidinkieli siellä vaeltaa revontulimieli yksinäisen talon yksinäinen ovenpieli sieltä matkaan lähti revontulimieli